11.2.07

Peruskalakeitto ruisleivän kera


Peruskalasoppa on herkkua. Varsinkin, kun sitä syö ruisleivän kera. Täällä Hollannissa ei kunnollista ruisleipää tunneta, mutta onneksi on Rotterdamin merimieskirkon kauppa. Sieltä saa ruisleipäjauhoainesta, jossa on kaikki paitsi hiiva valmiina. Aineksiin sekoitetaan hiivaa ja vettä ja sitten vain leipomaan. Lopputuloksena ehkä hieman muotopuolia mutta todella hyviä ruispaloja. Yleensä teen kerralla parikymmentä ruispalaa ja laitan osan pakastimeen. Ohje on jauhopussin kyljessä.

Kalasopan taas teen näin.

Ainekset
300 g pakastekalaa, esimerkiksi seitiä
pieni purjo
muutama peruna
iso porkkana (eilen ostin muuten AlbertHeijnistä yksittäispakatun porkkanan. Voiko hullumpaa olla.)
loraus maitoa
kalaliemikuutio
tilliä
sitruunapippuria
(ranskankermaa)

Ensin kuoritaan ja pilkotaan perunat ja porkkana. Pilkotaan myös purjo. Pannaan kiehumaan niin, että peittyvät ja viskataan liemikuutio sekaan. Annetaan kiehua, kunnes perunat ovat lähes valmiita, mutta eivät aivan. Kuutioidaan pakastekala ja lisätään keittoon. Annetaan kiehua muutama minuutti, kunnes kala on kypsää. Lisätään maitoa haluttu määrä, sitruunapippuria ja tarpeen mukaan suolaa. Pilkotaan tilli ja sirotellaan päälle. Tarjoillaan haluttaessa ranskankermanokareiden kanssa.

Ei kommentteja: